neurovelho

jos mahdollista, vielä parempi toisella katselukerralla. kertakaikkisen ihastuttava.

voi luoja mä rakastan elokuvia.

lapsena pelkäsin sitä julistetta jossa amelie katsoo suoraan katsojaan ja pitkän aikaa luulin että kyseessä on kauhuelokuva. en vieläkään täysin vapautunu siitä pelosta mutta suurilta osin kumminkin. ne nopeutetut kohtaukset oli tosin hiukan hermostuttavia.  tiedän että tää on lähes objektiivisesti loistava elokuva ja monille jossain määrin elämää suurempi asia. siksipä on hiukan sääli että vaikkakin viihdyin tän parissa, en saanut sitä elämää mullistavaa kokemusta jota salaa olin toivonut. missä lie vika.

robert de niro on tässä niin käsittämättömän hyvä että se yksinään riittää tekemään tästä katsomisen arvoise elokuvan. muuten en sitten oikeestaan saanutkaan tästä ihan kauheesti mitään irti. ei siksi etteikö nyrkkeily kiinnostais mua, eikä tässä loppupeleissä oikeestaan ollut edes kyse nyrkkeilystä. pikemminkin tää on jonkinlainen dostojevskiläinen tutkimus lamottan mielenmaisemasta.  ongelma oli siinä että mua ei missään vaiheessa liiemmin kiinnostanut, miten tarina etenee tai mitä itse kullekin käy.  joten kaikella kunnioituksella martylle en erityisemmin välittänyt tästä. noin 90 minuutin paikkeilla oleva ottelukohtaus oli tosin jotenkin tosi vaikuttavalla tavalla kuvattu.