Paju

Katoin tän ekan kerran ehkä vitos luokalla ja nyt uusiks teatterissa. Tää on tosi kaunis ja koskettava leffa ja ajattelen tätä usein. Pidän tän fiiliksestä tosi paljon huoh huhhuh. " I never had any friends later on like the ones I had when I was twelve. Jesus, does anyone?"

Eiköhän ihan vaan terapia ois auttanu

Huhhuh mitä helvettiä ees tapahtu????? Rakastin tän elokuvan vibaa, värejä ja musiikkia ja yleisesti tunnelmaa. Pysyin kokoajan vähän varpaillani ja kokoajan oli jotenkin painostava/ahdistava/inhottava/karmiva tunnelma, joka sopi tähän hyvin! Tosin tuntu että jotain jäi puuttuumaan ja ehkä odotin tältä enemmän..? Osa hahmoista jäi vähän kolkoiks. Musta tuntuu että odotin jotakin mieltäräjäyttävää arvostelujen perusteella (ok tää oli mieltäräjäyttävä mut ei sillä tavalla jota odotin...vaan sellasel taval mitä David Lynchin leffat yleensäkin on). Ehkä katson tän joskus uudelleen ja saan enemmän irti. Mut yleisesti ihan ookoo elokuva! Pidin oikeesti todella paljon siitä kuinka kokoajan olin vähän ahdistunut tätä katsoessani. Täs oli tosi paljon hyviä repliikkejä + Kyle MacLachlan oli tässä erittäin söpö (niinkuin aina). Rakastan Lynchin elokuvia ja tää oli jälleen yhtä hypnotisoiva kuin muutkin sen leffat. Silloin tällöin mietin että mitä David Lynchin päässä liikku. "Why are there people like Frank? Why is there so much trouble in this world?"

Eiii vittuuuu mikä leffa!!! Tää osu ihan tosi lähelle ja kovaa ja voi olla että tirautin pari kyyneltä....tää kuvas omiakin tuntemuksia tosi hyvin huohh. En varmaan enää koskaan pysty kattoo tätä uusiks